sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kuka oli Lemminkäinen??

Kalevalaisen runouden naissankari ja hulivili Lieto Lemminkäinen on meillä muistiinkirjoitetussa muodossaan hyvin konkreettinen ja lihallinen henkilö, mutta hänet muistetaan myös paluustan Tuonelan joelta, eli hän on suomalainen ylösnouseva kuoleman voittaja. Millaisia ja keitä ovat sitten hänen esikuvansa ja rinnakkaishahmonsa muissa kulttuureissa. Voidaanko niiden avulla tarkentaa kuvaa Lemminkäisen muinaisesta merkityksestä suomalaisessa mytologiassa?

Lemminkäisen yhteys egyptiläiseen Osirikseen on yleisesti tunnettu asia. Osiris joutui paloitelluksi ja jokeen heitetyksi, ja hänet kokosi ja elvytti nainen, kuten Lemminkäisen keräsi Tuonelan virrasta hänen äitinsä. Myyttisankarin takana onkin aina nainen tai kaksikin. Äiti tai puoliso, joka tarvittaessa kokoaa sankarin kirjaimellisestikin.

Osiriksen tarina, jonka professori Kirkinen virheellisesti uskoi kulkeutuneen Karjalaan "bysanttilaisten" näytelmäseurueiden mukana vasta ortodoksisella ajalla, on kertomus kuolemasta ja ylösnousemuksesta, mikä vanhoissa uskonnoissa ei ollut kovinkaan harvinaista. Uskonnosta on kysymys Lemminkäisenkin tapauksessa, vaikka runonkerääjien haaviin 1800 -luvuilla päätyneet säkeet olivat jo arkipäiväistyneet ja kadottaneet paljon merkityksiään.

Vanhoissa kulttuureissa, joissa traditio siirtyi seuraaville sukupolville muistettujen runojen muodossa ilman kirjoitettuja muistomerkkejä, ei opeteltu ulkoa mitään turhaa. Väinämöinen ja Lemminkäinen olivat muinaissuomalaisille yhtä tärkeitä hahmoja kuin egyptiläisille Osiris, babylonialaisille Tammuz, kanaanilais-fonikialaisille Baal-Adonis ja skandinaaveille Balder. Kaikki he olivat jumaluuksia, kaikki he kuolivat, -ja nousivat ylös kuolleista, paitsi Balder.

Akkadilaisten edeltäjiltään sumereilta perimä Dumu-zi-[abzu], [Valtameren] oikea poika, =Dãmu. =Dumuzu, =Tamuzu, oli luonnon kiertokulun metafora. Kun kuiva kausi hävittää Lähi-Idän maisemasta vihreyden, vaikutelma luonnon kuolemasta on hyvin todellinen. Tammuz, hedelmällisyyden toinen osapuoli, koki silloin jokavuotisen kuolemansa, ja matkusti länteen, vainajien maahan. Naiset itkivät häntä, kuten "Saaren neidot itkivät Lemminkäistä". Kesän kuivimpana kuukautena järjestetyistä itkijäis-seremonioista on kuvauksia.

Lemminkäisen hakee Tuonelan virralta hänen äitinsä tai puolisonsa, Tammuzin noutaja on Ishtar, rakkauden ja äitiyden jumalatar ja vanhan Jumalattaren seuraaja. Ishtarin Manalan matkaa ja Tammuzin kuolleista heräämistä ja ylösnousemusta esitettiin muinaisessa Lähi-Idässä näytelmänä uskonnollisissa juhlissa, ja onneksemme sen teksti on säilynyt.
Luonnon kuoleman ja ylösnousemukseen verrattavan elpymisen esittäminen yhteisölle jokavuotisena näytelmänä lienee yhtä vanha tapa kuin maanviljelys itse, ja mikä teroittaa kuulijoiden mieleen kaiken elollisen yhteenkuuluvuutta, keskinäistä riippuvuutta ja väistätöntä kuolemaa paremmin kuin tälläinen yhteisöllinen rituaali.

Vanhoissa maanviljelyskulttuureissa kuolema, kasvillisuuden tai yksilön, ei ollut kaiken loppu vaan uuden alku, kuten yksilökään ei ollut olemassa yksin itseään varten. Hän ei kuoltuaan kadonnut vaan jatkoi elämäänsä tulevissa sukupolvissa ja yhteisön jatkuvuudessa. "Ishtarin Manalan matka"-näytelmän säilyneet katkelmat ovat 4000 vuotta vanhoja, mutta tradition täytyy olla paljon vanhempi.

Kun maanviljelyselinkeino otettiin käyttöön Euroopan puolella Balkanilla, jouduttiin soveltamaan opitut innovaatiot toisenlaisiin vuodenaikoihin, kuin Anatoliassa ja "hedelmällisen puolikuun alueella". Viljelykauden katkaisi nyt kylmä talvi, kuivan keskikesän sijasta. Tämän on täytynyt vaikuttaa maatalouden mukana kulkevien uskonnollisten traditioiden muovautumiseen. Mesopotamialaisia riittejä tuskin olisivat sopineet sellaisinaan ainakaan suomalais-ugrilaisten uskomusjärjestelmään.

Uusi elinkeino levisi Eurooppaan ensin balkanille ja Välimeren rannoille, ja sinne se pysähtyikin pitkäksi ajaksi. Seuraava eteneminen oli mahdollinen nauhakeraamisen kulttuurin (LBK, Linear-band keramik) sopeutuessa Pannonian altaassa viljelemään maata keskisen Euroopan imastovyöhykkeellä. Viljely levisi hyvin nopeasti pitkin Tonavan ja Rheinin laaksoja, ja idässä Baltian rajoille. Ensimmäinen suomensukuinen mv-yhteisö saattoi olla Väinän latvoilla, Serteya-joella.

Suomalais-ugrilaiset kansat alkoivat harrastaa maanviljelyä ensin Baltiassa ja nykyisten volgansuomalaisten mailla, joista paikoista innovaatio levisi Suomeen. Lemminkäinen jne. myyttisikermä lienee siis omaksuttu jo silloin.

Aiheen vahva esiintyminen talteenkerätyssä kansanrunoudessa osoittaa, että Lemmikäinen on ollut tärkeä hahmo esi-isillemme, ja sekä merkityksen että tehtävän voimme nyt määritellä: Maskuliininen hedelmällisyyden jumala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti